TAPAHTUMA > aikataulu
Uniikki, katutansseihin perustuva tanssileiri, jollaista suomessa ei olla vielä nähty.

Leirillä perehdytettävät tanssilajit:
Newstyle hip hop, b boying & bgirling ja ensimmäisenä suomessa tarjoillaan myös rocking . Opettajina toimivat nelinkertainen Suomen mestari, Pohjoismaiden mestari ja Euroopan mestari Jimi Kettunen ja SM-kisoissa menestynyt hip-hop tanssin tositaitaja Renaz Ebrahimi.

Hinta sisältää: Majoituksen, aamupalat, 2 x välipalaa, 2 x päivällistä, 2 x-tanssitunteja, mm. new yorkin uudet tuulet, iltapalat sekä aamusauna- ja uinti päärakennuksen saunatiloissa.

Leiri järjestetään Tampereen Pyynikin urheiluopistolla, jonka kahdella peilillisellä parkettitanssilattialla Big Beatataan perjantaista sunnuntaihin.

Lisätietoja majoituksesta:
Urheiluopistolla on loistavat sauna- ja uimalatilat. Tapahtumassa on myös avoinna kioski, josta voi euroja vastaan valita mieleistä makeaa. Majoitus tapahtuu 2-4 hengen huoneissa.

Ilmoittaudu nopeasti! Paikkoja on rajoitetusti. Alaikäraja leirille on 12 vuotta.

The Big Beat antaa diplomin kaikille leirin suorittaneille!

Leirin kustannukset
Hinta: 170 €/henkilö
Maksaminen tapahtuu kotiin tulevalla laskulla.

Tiedustelut/Ilmoittautuminen:

Jimi Kettunen
040-519-6921
jimi@thebbeat.com

Renaz Ebrahimi
040-911-0399
renaz@thebbeat.com

Voit myös ilmoittautua mukaan netissä!

 

Jesse Haaja